Kaipaatko uutta ammatillista osaamista perhepäivähoitajan työhösi?
Perhepäivähoitajan työ on vastuullista lasten varhaiskasvatusta, jota tehdään itsenäisesti lasten hoitoa ohjaavan tiimin jäsenenä ja yhdessä lapsen, perheen, vanhempien ja huoltajien kanssa. Perhepäivähoitaja työskentelee kodissa, perheryhmäkodissa tai muussa päivittäisen kotihoidon ja kasvatuksen korvaavassa päivähoitomuodossa yhteistyössä perhepäivähoidon ohjaajan kanssa.
Perhepäivähoitajan ammattitutkinnon suorittamiselle ei ole pohjakoulutusvaatimuksia. Tutkinnon suorittaminen perustuu henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan, jossa huomioidaan jokaisen työkokemustausta sekä tarve tietojen ja taitojen päivittämiselle.
Valmistava koulutus antaa valmiuksia ammattitutkinnon suorittamiseen ja on suunniteltu suoritettavaksi työn ohella muodostuen etä- ja lähiopetusjaksoista.
Koulutuksen kesto on noin 1,5–2 vuotta. Lähiopetus toteutuu perjantai-iltaisin ja lauantaisin keskimäärin kerran kuukaudessa.
Näyttötutkinnot ovat ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia. Näytöt muodostuvat käytännössä omaan työhön liittyvistä työkokonaisuuksista, jotka arvioidaan.
Tutkinto koostuu kolmesta pakollisesta osasta:
sekä valinnaisista tutkinnon osista, joista valitaan kaksi:
Aikuisopiskelijana Sinulla on vaihtoehtoja koulutuksen rahoitukseen:
Haku opiskeluun
Tutkintoon on jatkuva haku. Hakemisessa voit käyttää sähköistä tai tulostettavaa lomaketta. Voit myös tilata lomakkeen soittamalla opintosihteerille, puh. (06) 4256 104.