Yliopistoissa noudatetaan kaksiportaista tutkintorakennetta. Alempi korkeakoulututkinto (kandidaatin tutkinto) on laajuudeltaan 180 opintopistettä (ajallinen kesto päätoimisesti opiskeltaessa noin 3 vuotta). Kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen on mahdollista hakeutua maisteriopintoihin, joiden laajuus on 120 opintopistettä. Kandidaatin ja maisterin tutkinto ovat siis laajuudeltaan yhteensä vähintään 300 op. Tutkinnon laajuudet ilmoitetaan opintopisteinä, yhden opintopisteen opiskelijalta vaatima opiskelutyömäärä on noin 27 tuntia.
Kandidaatin tutkintojen rakenteet vaihtelevat jonkin verran tiedekunnittain ja pääaineittain. Tutkinnon pääaine on se oppiaine, jonka opinto-oikeuden yliopistossa opiskelija saa pääsykokeiden, avoimen yliopiston väylähaun tai muun valinnan kautta. Tutkintoon sisältyvät pääaineen perus- ja aineopinnot, sivuaineen/-aineiden perus- ja/tai aineopintoja, kieli- ja viestintäopintoja sekä mahdollisia valinnaisia tai muita opintoja.
Yhteisöviestintää pääaineenaan opiskelevat valmistuvat humanististen tieteiden kandidaateiksi (HuK). Sivuaineina yhteisöviestinnän pääaineopiskelijat lukevat esimerkiksi markkinointia ja muita taloustieteitä, puheviestintää, journalistiikkaa ja kasvatustieteitä. Yhteisöviestinnän koulutus valmentaa tiedottajan työhön, viestinnän ja henkilöjohtamisen (H.R.) esimies- ja suunnittelutehtäviin yrityksissä, julkisissa organisaatioissa ja muissa yhteisöissä, viestinnän alan yrittäjyyteen sekä erilaisiin asiantuntijatehtäviin viestinnän tutkimuksen, konsultoinnin ja koulutuksen alalla.
Avoimessa yliopistossa voi suorittaa lähes kaikki Jyväskylän yliopistossa suoritettavaan humanististen tieteiden kandidaatin tutkintoon sisältyvät opinnot yhteisöviestinnän pääaineessa. Humanistisen tiedekunnan eri pääaineissa on pelkkään kandidaatin tutkintoon jatkuva haku, mikäli kaikki tarvittavat suoritukset on jo tehty avoimessa yliopistossa maturiteettia lukuun ottamatta. Tutkinnonsuoritusoikeutta voi hakea tiedekunnalta myös avoimen yliopiston väylähaun tai pääsykokeiden kautta.
Tutkintorakenne / Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto pääaineena yhteisöviestintä
Tähdellä * merkittyjä opintojaksoja ei (toistaiseksi) voi suorittaa avoimessa yliopistossa
YHTEISÖVIESTINNÄN PERUSOPINNOT 25 op
YHTEISÖVIESTINNÄN AINEOPINNOT 55 op
SIVUAINEOPINNOT 85 op
Vähintään yksi perusopintokokonaisuus, lisäksi
muita sivuaineita (esim. perusopintoja, aineopintoja tai niiden
osia) ja/tai valinnaisia opintoja esim. markkinointi, puheviestintä,
journalistiikka, aikuiskasvatustiede
KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT 15 op
Toinen kotimainen kieli (ruotsin kieli, kirjallinen ja suullinen taito) 3op
Vieras kieli (esim. englannin kieli, kirjallinen ja suullinen taito) vähintään 3 op
Valinnaiset kieli- ja viestintäopinnot 5 op
Äidinkielen viestintä 3 op: Yhteisöviestinnän tutkimusviestintä *)
Maturiteetti 1 op *)
YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 180 op