Opiston esittely

Etelä-Pohjanmaan Opisto on Suomen suurimpiin kansanopistoihin lukeutuva aikuisoppilaitos. Vuonna 1892 perustettu opisto on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.
Tarjoamme koulutuksen ja muiden tilaisuuksien järjestäjänä modernit puitteet historiallisessa miljöössä Ilmajoella.

 
Päärakennus L-rakennus
Opiston alkutaival ulottuu vuoteen 1895, jolloin historiallinen päärakennus on valmistunut.
Niiltä ajoilta koulutus on muuttanut muotoaan ja sisällöt vastaavat tämän päivän ajan vaatimuksia.

Opiston hallinto

Opistoa ylläpitää Korpisaaren säätiö ja ylintä päätösvaltaa käyttää sen hallitus. Hallitus on 22-jäseninen. Hallitus valitsee opiston johtokunnan. Johtokuntaan kuuluu 12 jäsentä ja rehtori, joka toimii esittelijänä ja sihteerinä. Hallintokausi on sekä hallituksessa että johtokunnassa kolmen vuoden pituinen.

Opiston organisaatiokaavio
Säätiön hallituksen jäsenet
Opiston johtokunnan jäsenet

Monipuolista opiskelua

- Päätoimisesti opiskeltavat lukuvuoden mittaiset opintolinjat
- Iltaisin ja viikonloppuisin toteutuvat avoimen yliopiston opinnot
- Ilta- ja viikonloppukursseina pidettävät lyhytkurssit
- Työn ohessa itseään kehittäville ammatilliset lisäkoulutukset – kuten ammatti- ja erikoisammattitutkinnot sekä erilaiset täydennyskoulutus- ja teemapäivät.


Korkeatasoiset tilat

Moderni 150-hengen auditorio, ajanmukaiset tietotekniikka- ja ryhmätyöskentelytilat palvelevat erilaisia kokous- ja koulutusryhmiä, leiriläisiä sekä kurssiopiskelijoita ympäri vuoden.
Päärakennuksen juhlasaliin mahtuu 150 henkilöä ja uudempaan Korpisaarisaliin noin 220 henkilöä.

 

Auditorio tarjoaa nykyaikaiset laitteet ja tilat 150 henkilölle Grundtvig-sali on viihtyisä kokouspaikka 14 hengen ryhmille Yksi opiston kolmesta tietotekniikkaluokasta
 
Opiston ravintola Katajanmarja tarjoaa maukasta, monipuolista ruokaa eri tilaisuuksien järjestelyissä – olipa kyseessä koulutuspäivä, häät, syntymäpäiväjuhlat tai muut perhe- tai sukujuhlat
 

Opiston 150-paikkainen asuntolamiljöö tarjoaa rauhallisen yöpymismahdollisuuden kauempaakin opistolle tuleville
 
Iltaisin ja viikonloppuisin palvelee opiston kioski/kahvila Liikunnan harrastajille löytyy mahdollisuuksia opiston kuntosalilla tai liikuntasalilla pelata esimerkiksi lentopalloa, sulkapalloa tai sählyä
Opistoalue Etelä-Pohjanmaan Opisto Facebookissa Moodle-oppimisympäristö