Tulevat kurssit » Ammattiosaaminen
"Kuntarajat murroksessa, kotiseutu on ja pysyy”
Etelä-Pohjanmaalla on vahva ja mielenkiintoinen kulttuuri-identiteetti, jonka kasvualusta
on paikallisessa historiassa ja perinteessä. Sen hyödyntämisessä on paljon mahdollisuuksia
niin kotiseututyön, -suunnittelun kuin -kasvatuksenkin näkökulmasta. Kotiseudun merkitystä korostetaan muun muassa perusopetuksen uudistuvassa opetussuunnitelmassa.
Tavoite ja sisältö: Opinnot soveltuvat kotiseututyössä toimiville tai siitä kiinnostuneille henkilöille. Koulutuksen aikana saadaan valmiuksia kehittää kotiseututyötä muun muassa uudistamalla toimintatapoja sekä tuottamalla paikallisia aineistoja ja oppimateriaaleja erilaisille kohderyhmille.
Koulutus koostuu neljästä opintojaksosta: teoriaosuudessa selvitetään kotiseudun merkitystä, paikallishistoriallisiin aineistoihin tutustutaan esihistoriasta nykyaikaan, perehdytään aineistojen käyttöön ja esimerkiksi museoissa käytettäviin erilaisiin toiminnallisiin menetelmiin ja seminaarityössä tehdään kotiseutuaiheinen päättötyö, jossa harjoitellaan aineistojen ja toiminnallisten menetelmien käyttöä.
Kohderyhmä: Eri kouluasteiden ja päiväkotien opettajat, kotiseututyön harrastajat, oppaat, kulttuuri- ja sivistystoimen henkilöstö sekä kaikki kotiseututyöstä kiinnostuneet.
Opetusmenetelmät: Koulutus sisältää sekä lähiopetusta että itsenäistä työskentelyä, vierailuja, harjoitustöitä ja työpajoja.
Koulutuksen toteuttavat yhteistyössä: Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Etelä-Pohjanmaan Maakuntamuseo, Pohjanmaan museo ja Etelä-Pohjanmaan Opisto. Koulutus on suunniteltu Aluehistorian Epanet-professuuri -hankkeessa.
Lähiopetuspäivät: kaikkiaan noin 10 lähiopetuspäivää. Opinnot alkavat la 17.8.2013.
Hinta: 390 euroa
Opettajat: aluehistorian tutkimusjohtaja, FT Sulevi Riukulehto (HY, Ruralia-instituutti), intendentti, FM Susanna Tyrväinen ja Suomen historian dosentti, FT Markku Mattila.
Ilmoittautuminen 17.6. mennessä.
Lisätietoja: opiston toimisto, 06-4256 000 tai rehtori Kyösti Nyyssölä, 044-559 4400
Koulutuksen esite
Mindfulness, hyväksyvä läsnäolontaito, tarkoittaa tietoista valintaa osata pysähtyä ja keskittyä tähän hetkeen. Mindfulness–taidot vahvistavat keskittymistä nykyhetkeen, lisäävät tunnetaitoja ja kykyä olla märehtimättä menneitä tai elää liiaksi tulevassa. Harjoittelun avulla on mahdollista oppia uusia ajatusmalleja ja suhtautumistapoja, löytää kokemusten monipuolisuus sekä parantaa ihmissuhteita ja vuorovaikutustaitoja. Harjaantuminen läsnäolotaitoihin lisää stressinhallintaa, luovuutta, rentoutta, ja mielen tasapainoa sekä taitoja voittaa masennus. Tieteelliset tutkimukset kertovat lisäksi, että mindfulness–taidot voivat kehittää kehotuntemusta ja vähentää kipukokemuksia, parantaa unta ja vahvistaa monipuolisesti terveyttä. Mindfulness–asenteen vahvistuessa myönteiset tunteet saavat lisää tilaa, elämän mielekkyys ja energisyys kasvavat.
Kohderyhmä: Koulutuksen kohderyhmänä ovat sosiaali-, terveys- ja opetusalan henkilöstö sekä henkilöstönkehittämisen ammattilaiset. Tavoitteena on täydennyskouluttaa ammattilaisia, jotka pystyvät monipuolisesti hyödyntämään työssään mindfulness-menetelmää stressinhallinnan ja tunnetaitojen edistämiseksi lasten, nuorten ja aikuisten kanssa.
Ajankohta: Koulutus sisältää 4 kahden päivän ja 3 yhden päivän koulutusjaksoa 11.9.2013–7.2.2014.
Kouluttajat: Taina Laane (YTM, positiivisen psykologian maisteri, ratkaisukeskeinen valmentaja ja työnohjaaja, koulutuksen johtaja),
Maria Saarelainen (työfysioterapeutti, ratkaisukeskeinen työnohjaaja ja mindfulness-kouluttaja)
Hinta: 2300€ (sisältäen koulutuksen, lopputöiden kommentoinnin ja 8 viikon intensiivijakson etäopiskelun ohjauksen sekä tuplaCD:n harjoittelun tueksi). Kurssi on mahdollista maksaa osissa. Ilmoittautuessasi sitoudut maksamaan kurssimaksun.
Haku 30.8.2013 mennessä.
Lisätietoja: Käytännön asiat: Mika Pajuniemi, puh. 044 432 5607,
mika.pajuniemi@epopisto.fi
Sisällölliset asiat: Taina Laane, puh. 040 764 0499,
taina.laane@positiveplanet.eu
Tarkempi aikataulu ja ohjelma
Koulutuksen tavoitteena on antaa tietoa Avartti-toiminnan periaatteista ja toimintamenetelmistä sekä antaa valmiudet toiminnan käynnistämiseen.
Laajuus: 16 oppituntia.
Opettaja: Jukka Ruotsalainen
Hinta: 90 € sisältäen opetuksen ja materiaalin.
Ilmoittautuminen: 2.9.2013 mennessä
www.avartti.fi/kalenteri
Lisätietoja: Tuija Palomäki,
tuija.palomaki@epopisto.fi tai puh. 0400 724 584