LISÄTIETOA: Ala-Könni-opistosta, vastuuopettaja Salla Seppä
ako@akopisto.fi | 044 4325 616 | www.akopisto.fi

Kansanmusiikin opintolinja

Kansanmusiikki tutuksi Kaustisella!

Ala-Könni-opisto toimii moderneissa ja toimivissa tiloissa Kansantaiteenkeskuksessa. Tule opiskelemaan yhtyesoittoa, laulua, tanssia ja soitinrakennusta sekä käytännönläheisiä tietoaineita suomalaisen kansanmusiikin historiasta maailman eri musiikkikulttuureihin.

Sisältö

Opiskelijalla on yksi pääinstrumentin yksityistunti ja sivuinstrumentin pienryhmätunti  viikossa. Koko opiskelu perustuu vahvasti yhdessä musisointiin ja tekemiseen. Tekemisen kautta tutustutaan arkaiseen ja uudempaan kansanmusiikkiin sekä niiden musiikillisiin ominaisuuksiin sekä Suomesta että maailmalta. Vuoden aikana on runsaasti erilaisia esiintymistilaisuuksia, joihin valmentaudutaan esiintymiskoulutksen ja luovan ilmaisun opintojen avulla. Opintoihin sisältyvät esiintymiset muun muassa Folklandia-risteilyllä sekä Kaustinen Folk Music Festivaaleilla.

Opintolinja antaa loistavat valmiudet hakeutua musiikin jatko-opintoihin Sibelius-Akatemiaan, ammattikorkeakouluihin ja konservatorioihin. Opintojen ohessa voi täydentää myös lukio- tai musiikkiopisto-opintoja Kaustisen musiikkilukiossa.

Vuosi kansanmusiikin parissa toimii erinomaisena täydennyskoulutuksena ja uusien virikkeiden antajana kaikenlaisen musiikin parissa työskenteleville tai luovana ja eheyttävänä hengähdystaukona työelämästä.

Opinnot:

Laulu-, esiintymis- ja instrumenttiopinnot 18,5 op

  • Pääinstrumentti
  • Sivuinstrumenttiryhmä
  • Yhtye
  • Vapaa säestys
  • Musiikki ja improvisointi
  • Kansanlaulu
  • Kansantanssi
  • Esiintymiskoulutus ja -harjoittelu

Musiikin tietoaineet 6,5 op

  • Suomalaisen kansanmusiikin ja -tanssin historia
  • Soitinoppi
  • Maailman musiikkikulttuurit
  • Suomalainen nykykansanmusiikki
  • Suomalaisen populaarimusiikin historia

Teoria-aineet 4,5 op

  • Kansanmusiikin teoria ja säveltapailu
  • Nuotintamisen perusteet
  • Sävellys ja sovitus

Erikoisosaamisopinnot 7 op

  • Musiikkiteknologia
  • Soitinrakennus ja -huolto
  • Luova ilmaisu
  • Muusikon leipä
  • Liikunta ja kehonhuolto

Harjoitustyöt 2,5 op

  • Arkistokurssi
  • Projekti

Ylimääräiset opinnot 1 op

  • Sivuinstrumentti 1

Opiskeluaika

29.8.2011–25.5.2012 (35 työviikkoa).

Pääsyvaatimukset

Peruskoulun tai lukion oppimäärä.

Opiskelukustannukset

Opetuksen hinta 59 € / vko
Asuminen: Mahdollisuus edulliseen ja viihtyisään asumiseen

Opintolinjoilla opiskelu on päätoimista opiskelua ja oikeuttaa opintotukeen. Katso lisätietoa opintotuesta Kelan sivuilta.


Ennakkotieto. Muutokset mahdollisia.

Opistoalue Etelä-Pohjanmaan Opisto Facebookissa Moodle-oppimisympäristö