Hankkeen pääkohderyhmä on alueen nuorisojärjestöt ja näihin Allianssin Työtä Nuorille -hanketuella työllistyneet alle 29-vuotiaat nuoret. Työllistyneitä nuoria on kaikkiaan 35 henkilöä.
Hanketta rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö 20 000 eurolla. Hankerahoituksella koordinaattoriksi on palkattu Satu Rajamäki.
Eteläpohjalaiset ja pohjalaiset nuoriso- ja kulttuurijärjestöjen piirijärjestöt ovat luoneet vuoden 2009 alussa yhteistoimintafoorumin, Inno-Pohjanmaa. Sen tarkoituksena on luoda kolmannelle sektorille laaja yhteistoimintamalli, jossa korostuvat lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi ja nuorten työllistäminen. Järjestöjen yhteistyön kautta vastataan maakunnassa nuorisotyön kasvavaan tarpeeseen kuntien nuorisotyön tukena.
Inno-hanketta on vetänyt Etelä-Pohjanmaan Opiston Pohjanmaan nuorisoalan koulutuskeskus- ja kehittämiskeskus. Työ on osa opiston ammatillisen lisäkoulutuksen työelämän kehittämis- ja palvelutehtävää, jota tehdään yhteistyössä kuuden muun oppilaitoksen, Osaava Nuorisoala -hankkeessa.
Hankkeen tuotoksena tehdään raportti, johon kirjataan Työtä nuorille -hankkeiden hyvät käytänteet, kehittämisehdotukset ja toimintamallit sekä johtopäätöksiä mahdollisten uusien nuorten työllistymistä tukevien hankkeiden pohjaksi.