Kohti kansan korkeakoulua -hanke

LISÄTIETOA:
Rehtori Kyösti Nyyssölä | (06) 4256 106 | kyosti.nyyssola@epopisto.fi
Tiedottaja Jenni Mäenpää | (06) 4256 172 | jenni.maenpaa@epopisto.fi
Etelä-Pohjanmaan OpistoJyväskylän yliopisto


Tutkintotavoitteiset yliopisto-opinnot käynnistyivät Etelä-Pohjanmaan Opistossa Kohti kansan korkeakoulua -hankkeena. Opetushallitus myönsi hankkeelle 20 000 euron kokeilu- ja kehittämisavustuksen vuodelle 2008 ja 18 000 euroa vuodelle 2009. Hankkeen kesto 1.3.2008–31.12.2009.

Etelä-Pohjanmaan Opisto järjestää edelleen tutkintotavoitteisia yliopisto-opintoja yhteistyössä Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kanssa. Hankkeessa yhteistyökumppaneina olivat lisäksi Koulutuskeskus Sedu, Etelä-Pohjanmaan kesäyliopisto ja Ilmajoen kunta.

Hankkeen tavoitteena oli rakentaa toimiva opintopolku ammatillisesta koulutuksesta tai työelämästä kohti yliopistotutkintoa. Avoimen yliopiston tutkintotavoitteisen opiskelun avulla parannetaan työelämässä jo olevien sekä nuorten sijoittumismahdollisuuksia työelämään. Hankkeen kohderyhmässä olivat erityisesti ammattillisen perustutkintoon tai vanhan muotoisen opistotutkinnon suorittaneet ja ilman ammatillista tutkintoa olevat, jotka ovat työelämässä tai päättämässä ammatillista koulutusta.

Lisätietoja tutkintotavoitteisista yliopisto-opinnoista Etelä-Pohjanmaan Opistossa

Kohti kansan korkeakoulua -hankkeen yhteistyökumppanit

Opistoalue Etelä-Pohjanmaan Opisto Facebookissa Moodle-oppimisympäristö