Nuorisotyön Globaali Ulottuvuus -hanke
Kansallinen rahoitus – OPH rahoittaa 60% hankkeen kokonaiskustannuksista
Toteutus 2010–2011
Voimassa olevaan Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma (Kesu 2007–2012) painottaa osaavan työvoiman saannin turvaamista ja opetushenkilöstön osaamisen vahvistamista. Opetushallituksen vuonna 2007 teettämän Nuoriso ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon osaamistarpeiden ennakointi vuosille 2015–2020 tuo selvästi esiin, miten globalisaatio sekä väestörakenteen ja palvelurakenteen muutokset näkyvät myös nuoriso- ja vapaa-aika-alan työkentässä. Ammatissa toimivien kieli- ja viestintätaidoille sekä vieraiden kulttuurien tuntemukselle asetetaan entistä suurempia vaatimuksia. Globalisoituvassa maailmassa nuorisotyötä ei tehdä ilman interkulttuurisia taitoja. Kulttuurien ja arvojen moninaistuminen on haaste tuleville ammattikasvattajille ja ohjaajille. Jotta opinnot vastaisivat näihin haasteisiin, on niin opiskelijoille kuin opettajillekin luotava kulttuurien kohtaamisen mahdollisuuksia myös Euroopan ulkopuolella. Vain näin varmistamme, että nuoret saavat työmarkkinoilla ja elämässä tarvittavaa osaamista.
Kööpenhamina prosessin myötä lisääntynyt ammatillisen koulutuksen eurooppalainen yhteistyö jatkuu. Yhteistyön tavoitteena on ammatillisen koulutuksen laadun ja suorituskyvyn parantaminen sekä vetovoimaisuuden lisääminen. EU:n erilaisissa koulutusjärjestelmissä suoritettujen tutkintojen ja muutoin hankitun osaamisen vertailtavuutta parantamalla pyritään edistämään ammatillisessa koulutuksessa olevien ja tutkinnon suorittaneiden liikkuvuutta. Hanke tukee laadukkaiden liikkuvuustoimien suunnittelua, toteutusta ja arviointia ja helpottaa osaamisen tunnistamista ja tunnustamista.
Nuorisotyön globaali ulottuvuus on jatkohanke Opetushallituksen ammatillisen koulutuksen kansainvälistämisapurajaa saaneelle Nuorisotyön eurooppalainen ulottuvuus (NEU) - hankkeelle. NEU-hankkeen tavoitteena oli käynnistää nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen perustutkintoa tarjoavien oppilaitosten yhteinen kansainvälinen toiminta. Koulutusalakohtainen oppilaitosverkosto on toiminut kansallisella tasolla aktiivisesti jo 90-luvun alusta tehden yhteistyötä mm. kansallisen opetussuunnitelman uudistamisessa ja nuoriso- ja vapaa-aika-alan kehittämisessä yhdessä työelämän kanssa. Kansainvälistä yhteistyötä ei ole ennen tätä hanketta juuri ollut ja tähän haluttiin muutos.
Etelä-Pohjanmaan Opiston kansainvälisellä kehittämistoiminnalla on selkeä yhtymäkohta OPH:n kansainvälistymisavustusten painopistealueisiin. Hanke on merkittävä osa oppilaitoksen kansainvälistymisstrategian pohjalta johdettavaa kehittämistyötä, jonka tavoitteena on opetushenkilöstön ammattitaidon ja asiantuntijuuden kehittyminen kansainvälisessä kontekstissa, sekä opiskelijoiden kansainvälisyysvalmiuksien lisääminen kansainvälisen työssäoppimisen ja opiskelijoiden ohjaus- ja tukitoimintojen kehittämisen kautta ja kulttuurien tuntemusta lisäämällä. Hanke tukee tulevia opiskelijoiden liikkuvuushankkeita. Toisaalta hankkeessa hyödynnetään aikaisemmista hankkeista saatua tietoa ja kokemuksia mm. opiskelijoiden kansainvälisen työssäoppimisen valmennuksesta ja ohjauksesta liikkuvuusjakson aikana.
Kansainvälinen verkosto
Yhteistyömaat: Viro, Ruotsi, Hollanti, Saksa, Tshekki, Britannia, Belgia, Slovenia, Kreikka, Etelä-Afrikka ja Namibia
Kansallinen verkosto
Seuraavat Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinnon koulutuksenjärjestäjät:
Etelä-Pohjanmaan Opisto, Haapaveden opisto,
Kankaanpään opisto,
Kanneljärven opisto,
Keski-Suomen opisto,
Keski-Uudenmaan ammattiopisto,
Koulutuskeskus Salpaus,
Peräpohjolan opisto,
Pohjois-Karjalan ammattiopisto,
Seurakuntaopisto,
Suomen nuoriso-opisto,
Keski-Pohjanmaan kulttuuriopisto
Lisäksi kansalliseen verkostoon kuuluu myös kv-asioihin keskittynyt nuorisokeskusVilla Elba.
1. Opetushenkilöstön ja muiden asiantuntijoiden ammattitaidon ja asiantuntijuuden kehittäminen
2. Opiskelijoiden ammattiosaamisen ja kansainvälisyysvalmiuksien lisääminen
3. Perehtyminen Euroopan ulkopuolisten maiden ammatillisen koulutuksen ja työelämän hyviin käytänteisiin sekä kulttuurien tuntemuksen lisääminen.
Hankkeen aikana opettajat tutustuvat partnerimaiden koulutusjärjestelmiin, omaa koulutusalaansa vastaavien opetussuunnitelmien keskeisiin sisältöihin sekä ammattitaitovaatimuksiin. Tavoitteena on tukea nuoriso- ja vapaa-aika-alan opettajien kehittymistä kansainvälisiksi toimijoiksi vahvistamalla interkulttuurista osaamista kansainvälisen vertaisoppimisen avulla niin Euroopassa kuin Afrikassakin.
Hankkeen aikana syvennetään ymmärrystä partnerimaan arjen olosuhteista opiskelijan ja oppilaitoksen näkökulmasta ja tutustutaan monikulttuurisiin työ ja toimintaympäristöihin ja niiden asettamiin vaatimuksiin. Opetuksen sisältöjen, opetusmenetelmien ja työssäoppimisen hyviä käytäntöjä siirretään soveltuvin osin osaksi omaa toimintaa. Hankkeen aikana luodaan perusta yhteiselle opetussuunnitelmaperusteisen työssäoppimisen sekä ammattiosaamisen näyttökäytäntöjen kehittämiselle partnerimaiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Verkosto kääntää syksyllä 2009 voimaan tulevat Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen tutkinnon perusteet englannin kielelle ja kehittää yhdessä perehdytysmateriaalia työpaikkaohjaajille.
Hankkeen tavoitteena on kansainvälisen työssäoppimisen valmennuksen sekä ohjauksen kehittäminen yhdessä partnerimaiden kumppaneiden kanssa. Opettajien valmiudet valmentaa ja ohjata liikkuvuushankkeisiin osallistuvia opiskelijoita lisääntyvät, kun heille tarjoutuu mahdollisuus tutustua partnerimaiden työelämän erityispiirteisiin ja niihin vaatimuksiin joita työssäoppija siellä kohtaa. Opiskelijoiden valmennusta kehitetään järjestämällä heille kaksi valmennusjaksoa yhteistyössä nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkintoa tarjoavien oppilaitosten sekä kansainvälisten partnereiden kanssa. Valmennusjakso opinnollistetaan ja tavoitteena on globaalin ymmärryksen, interkulttuuristen taitojen ja monikulttuurisen ohjaajuuden kehittyminen. Tämä mahdollistuu partnerimaiden kulttuuriin, kieleen, koulutusjärjestelmään ja ammattialan ammattitaitovaatimuksiin ja työ/toimintamenetelmiin tutustumalla.
Opiskelijoiden kansainvälisyysvalmiuksia vahvistetaan myös järjestämällä kansainvälisen leirityön koulutusta yhteistyössä nuorisokeskus Villa Elban kanssa ja lisäämällä opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua liikkuvuushankkeisiin niin Euroopassa kuin sen ulkopuolellakin. Suomi on monikulttuurinen yhteiskunta ja ohjauksen ammattilaisilta odotetaan asennetta ja ammattitaitoa kohdata erilaisista kulttuurisista taustoista tulevia asiakkaita ja nähdä kulttuuriset erot mahdollisuuksina eikä uhkina. Työkenttä on laaja kunnallisesta nuorisotyöstä järjestöihin ja sijaishuollon yksiköihin. Lisääntyvässä määrin ohjauksen ammattilaisia työllistyy myös vastaanottokeskuksiin. Ammattitaitovaatimukset kasvavat paitsi kielitaidon osalta, myös interkulttuurisen toimintakompetenssin osalta. Parhaimmillaan liikkuvuustoimintoihin osallistuminen tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden oman ajattelun ja toiminnan kulttuurisidonnaisuuden ymmärtämiseen ja kehittää näin kulttuurisensitiivisyyttä ja kykyä kohdata tasavertaisesti erilaisista taustoista tulevat ohjattavat. Aito kohtaaminen ja selviytymisen kokemus kasvattavat itseluottamusta ja halua kohdata erilaisia ihmisiä ja kulttuureita.
Tavoitteena on nuoriso- ja vapaa-aika-alan koulutuksen kehittäminen vahvistamalla alan kansallista ja kansainvälistä oppilaitos- ja työelämäverkostoa. Sitoutunut ja toimiva verkosto mahdollistaa laadukkaan kansainvälisen työssäoppimisen ja ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamisen. Tavoitteena on liikkuvuushankkeiden kautta tukea opiskelijan ammatillista kasvua, niin että hänellä on hyvät valmiudet työskennellä alan kansainvälisissä työtehtävissä Suomessa ja ulkomailla.
Pitkäntähtäimen tavoitteena on rakentaa vahva pohja tavoitteelliselle yhteistyölle nuoriso- ja vapaa-aika-alan koulutuksen laadun kehittämiseksi. Teemoja ovat mm. pedagogisten suuntausten ja erilaisten kasvatusnäkemysten pohjalta tapahtuva koulutuksen kehittäminen, työelämäyhteistyön ja yhteisten työssäoppimis- ja näyttökäytänteiden kehittäminen.
Hankkeen tavoitteita ovat:
- Jäntevöittää Nuva-oppilaitosten kansainvälisyystyötä strategisen kehittämisen kautta
- Vaihtaa kokemuksia ja hyviä käytäntöjä kansallisten ja kansainvälisten partnereiden kanssa.
- Kehittää opettaja- ja asiantuntijavaihdon avulla tutkinnon perusteiden mukaisten kv-työssäoppimisjaksojen suunnittelua, toteutusta, seurantaa ja arviointia nuoriso- ja vapaa-aika-alalla
- Lisätä nuorisoalan opettajien kulttuurituntemusta ja kielitaitoa sekä valmiutta toimia kansainvälisissä verkostoissa
- Avata yhteistyösiltoja myös Euroopan ulkopuolelle ja tarjota näin opiskelijoille mahdollisuus hankkia valmiuksia työskennellä erilaisissa kansainvälisissä työtehtävissä
- Edistää opiskelijoiden tasa-arvoisia mahdollisuuksia osallistua liikkuvuustoimintoihin
- Toteuttaa verkoston toimijoiden kesken yhteisiä kv-valmennuskursseja sekä kv-leirikoulutuksia
- Kehittää yhteiselle verkkoalustalle kv-kursseja ja kehittää edelleen alustan käyttöä myös ohjauksen apuvälineenä
- Luoda omat www-sivut verkostolle